Kun perehdyin Torinoon ennen matkaa oli mielikuva Torinosta kovin epämääräinen ja kuvittelin sen olevan Milanon varjossa oleva teollisuuskaupunki. No taas kerran sain olla väärässä; mitä enemmän luin muiden kokemuksia ja selvitin nähtävyyksiä, niin sitä enemmän innostuin. Kaupunki tuntuu olevan sopivasti tuntematon, jotta siitä voi muodostaa mielikuvan omien kokemusten perusteella. Torino on myös aperitivojen pääkaupunki eli tarjolla on hyvien juomien kanssa myös pientä syötävää.
Viinitila Veronassa – Villa Mosconi Bertani
Veronan vierailun yhteydessä tavoitteena oli päästä viinitilalle maistelemaan paikallisia viinejä. Tutkimisen jälkeen löysin edullisen ja laadukkaan kierroksen Villa Mosconi Bertanin viinitilalla, joka sijaitsee 10 km päässä Veronasta ja sinne bussillakin pääsee helposti.
Jatka lukemista
Verona – tunnelmat pidennetystä viikonloppulomasta
Jo perinteeksi muodostunut pääsiäismatka Italiaan oli mielessä, ja selvittelytyön tuloksena oli Verona. Unescon maailmanperintökohde Verona on sopivan pieni kaupunki pariksi tai kolmeksi päiväksi. Romeon ja Julian kaupunki houkuttelee mielikuvilla katsomaan onko todellisuus yhtä sadunhohtoinen kuin nuorten rakastavaisten tarina. Täällä ei tarvitse hötkyillä kokoajan seuraavaa nähtävyyttä katsomaan vaan voi rennosti kierrellä kävellen kaikki tärkeimmät paikat. Vain muutama Veronan pääkatu täyttyy turisteista, ja sivukadut ovat rauhallisia ja niiltä löytääkin parhaat kahvilat ja ravintolat.
Pala Italiaa ja aperitivo Helsingissä?
Haluaisitko kokea palan Italiaa keskellä Helsinkiä? Jatka lukemista
Rooman modernit rakennukset: TOP 5!
1.Palazzo della Civiltà Italiana
Kyseessä on todella upea uusklassinen rakennus EURin kaupunginosassa. Jatka lukemista
Rooman Aperitivo TOP 5 ja yksi pettymys
Hyvä drinkki, sen kylkeen maukasta syötävää ja tämä kaikki vielä edullisesti? Jatka lukemista
Rooma pääsiäisenä – oliko ruuhkaa? Ja pari muuta vinkkiä
Rooman-matka pääsiäisenä mietitytti hieman etukäteen, koska tiedossa saattaisi olla paljon turisteja, turvatarkastuksia ja ruuhkia. Jatka lukemista